Polttareiden järjestäminen Pohjanmaalla onnistuu näppärästi Laihialla Tönkän Tuvalla, jossa juhlitte päivänsankaria mukavasti metsän rauhassa. Tönkän Tuvalla järjestätte helposti juuri teidän päivänsankarillenne sekä porukallenne sopivat juhlat.
Tönkän Tupa koostuu n. 77 neliöisestä salista, josta löytyy tuolit ja pöytät 60:lle henkilölle. Jos ette aivan näin suuria polttareita ole järjestämässä, saa tuolit pinottua päällekkäin ja pöytien jalat taitettua pöydän alle siten, että ne on kasattavissa päällekkäin pois viemästä tilaa. Muuntautumiskykyinen tila on näin ollen järjesteltävissä juuri tarpeitanne mukaan.
Tönkän Tuvalle saatte voitte saapua varauksenne puitteissa milloin tahansa, ja järjestellä tilan juhlaanne varten mieleiseksenne. Lisäksi koristeiden ja tarjoilujen kantaminen sisään on helppoa: auton saa parkkeerattua aivan pääoven eteen, josta on kulku suoraan saliin. Ei siis pitkiä kantomatkoja tai portaiden kiipeämistä. No, yksi askelma on ulko-ovella, sen verran joutuu nousta. Tarjoilujen esille laitto ja tarjoilukin onnistuvat näppärästi, sillä Tönkän Tuvan varusteluun kuuluu astiasto, jonka käyttö kuuluu vuokran hintaan, ja tiskit hoitaa tiskikone.

Kyllä polttareissa pitää ainakin saunoa ja paljuunkin olis mukava päästä
Polttareiden ehdoton ohjelmanumero on sauna, ja Tönkän Tuvalla saunominen onnistuu myös. Saunaan mahtuu kerralla 7-10 henkilöä ja puulämmitteinen kiuas luo erityistä tunnelmaa. Lämmitystä varten löytyy puita liiterin vierestä.
Saunomisen välissä ja jälkeen on paikallaan kunnon vilvottelu, johon tuvan terassi sopii mitä parhaiten. Terassille on kulku pukuhuoneesta, ja se sijaitsee rakennuksen takana, jolloin näkymää muutenkin varsin vähä liikenteiselle tielle ei ole.
Suihkuunkaan ei omaa vuoroa tarvitse juuri odotella, sillä pesuhuoneessa on kaksi suihkua. Suihkuissa on myös telineet saippuoille, joten lattialta ei tarvitse shampootaan kyyristellä.
Jäikö vielä jokin asia askarruttamaan? Katso usein kysytyistä kysymyksistä, jos sieltä löytyisi vastaus. Jos ei, ole yhteydessä sähköpostitse, niin autamme mielellämme.