Tarvitsetko tilan kurssin tai koulutuksen järjestämistä varten? Kurssin tai koulutuksen järjestäminen onnistuu Laihialla Tönkän Tuvan avoimessa, valoisassa salissa mukavasti. Sali on kooltaan 77 neliömetriä, eikä näköesteinä ole esimerkiksi tolppia tai pylväitä keskellä salia; kaikki kurssilaisesi voivat siis nähdä ja kuulla kaiken. Pohjapiirroksesta näet rakennuksen ja salin tarkemmat tiedot.
Tönkän Tuvalla on monipuolinen varustelu, jonka käyttö kuuluu vuokran hintaan. Salissa on pöydät ja tuolit 60:lle henkilölle, joten istumaan mahtuu suurikin joukko. Parhaiten sali toimii kuitenkin silloin, kun istumapaikkoja on käytössä 40. Näin tilaa jää paremmin esimerkiksi kulkemiselle.
Pöydät ja tuolit on valittu sitä silmällä pitäen, että sali olisi mahdollisimman muuntautumiskykyinen; ylimääräiset tuolit voi kasata päällekkäin, ja pöytien jalat on taitettavissa siten, että pöytiä saa helposti kasattua päällekkäin viemästä ylimääräistä tilaa. Näin ollen saat tarvittaessa tehtyä salista avoimen tilan.
Tönkän Tuvan varusteisiin kuuluu projektori, jossa on 3D-toiminto, jolla saat esimerkiksi koulutukseen kuuluvan esityksen heijastettua suurelle, 4×2,5m kokoiselle valkokankaalle. Projektorin käyttö kuuluu vuokrahintaan, ota vain läppärisi mukaan! Projektorin saat liitettyä koneeseesi HDMI-kaapelilla.
Oman välineistön käyttäminen Tönkän Tuvalla on sallittua, ja niiden sisäänkantaminenkin onnistuu vaivatta; auton saa ajettua aivan etuoven eteen, joten purkaminen ja lastaaminen helpottuu huomattavasti. Yhdessä tasossa oleva rakennus tarkoittaa, ettei kiivettävänä ole portaita, paitsi yksi askelma etuovella.
Kurssin järjestäminen Tönkän Tuvalla tuo helpotusta myös koulutuksen osanottajille
Koulutuksen järjestäminen Tönkän Tuvalla takaa myös sen, ettei parkkeerauksesta muodostu ongelmaa; päärakennuksen vieressä on suuri parkkitila, johon mahtuu helposti parikymmentä autoa. Kurssilaistesi ei siis tarvitse raapia päätään sen suhteen, että mihin autonsa parkkeeraisivat, eikä murehtia parkkisakoista; parkkivalvontaa ei Tönkällä tunneta! Kurssilaisesi arvostavat varmasti saapumisen ja parkkeeraamisen helppoutta, ja positiivinen kokemus voi alkaa jo ennen varsinaisen kurssin alkua.
Tee kurssin järjestämisestä itsellesi hieman helpompaa, ja varaa Tönkän Tupa; varaaminen onnistuu helposti netissä, ja näet heti, onko tila vapaana tarvitsemanasi ajankohtana. Voit myös varata useamman päivän kerralla (palaa vain takaisin varaa-sivulle, ja valitse niin monta päivää, kuin haluat.
Millainen paketti olisi kurssillesi sopivin?
Jos jäi kysyttävää, voit koittaa katsoa usein kysytyistä kysymyksistä, löytyisikö sieltä vastaus. Jos ei, laita sähköpostia.